Noniin, yritetään alottaa blogi, missä vähän puran tuntoja ja ajatuksia omasta elämästä. En aio säästellä sanojani, enkä lupaa että tässä blogissa saa lukea mitään ruususen tarinoita, ei suinkaan, enemmänkin päinvastoin välillä. Elämä on potkinu päähän teräskärkisellä maiharilla lujasti välillä, nyt ollu hiukan seesteisempää jo, mut tuntuu tota kuraa tulevan niskaan vieläkin.

 

Tää aamu alko tosi hehkeesti näin lomalaisella. Klo 5.58 havahdun siihen et jotain märkää on jalan alla, mit vit...? Peitto pois ja kurkkaus sänkyyn, kyllä, iso märkä läikkä tuijotti takas. Katse sohvalle, jossa koira vihelteli muina miehinä ja katteli toiseen suuntaan. VITTU!  Oon kesästä saakka puhunu tolle isännälle et voitasko leikkuuttaa toi koira kun se ei niillä palleilla mitään tee, ja jotenki miulla oli aavistus koko ajan siitä et jotain tämmöstä saattais tapahtua. Nyt kun koira on kussu kolmannen kerran meilläoloaikanaan sänkyyn narttujen takia, ja kerran sohvalle ja kerran tytön huoneeseen lelukorin kylkeen, niin isäntäkin alkaa ymmärtää et ehkä se koira tosiaan ei niillä palleilla mitään tee. Koirahan on siis puoltoistavuotisena tullu kodinvaihtajatapaus, aivan ihana muuten, mutta edellisessä kodissa unohtunu johtajuuskoulutus ja noi hormonit tekee siitä perkeleen hetkittäin. Johtajuutta meillä opiskellaan joka päivä, meillä määrää ihmiset, ei eläimet. Seuraava vaihe onkin sitten opettaa että olohuoneeseen/makkariin ei oo enää mitään asiaa. Piste. Viime viikon lopulla olin viel sitä mieltä et oon tosiaan loman tarpeessa ja iloitsin siitä et pääsen vihdoinki lomalle, nyt alkaa tuntua et ne teinit siellä koulussa opiskelukavereina onkin ihan jees juttu. Koulussa riittää kun istuu turpa kiinni ja tekee niinku muut sanoo, ei tartte miettiä mitään. Miulla on nyt puolet lomasta menny ton koiran jälkien siivoomiseen, ens viikolla se lähtee lekuriin ja se tutkitaan kuononpäästä hännänpäähän, jos jotain löytyy niin sit löytyy, jos ei löydy mitään, niin lyödään hormonipiikki ja katotaan että vaikuttaako se tohon koiraan mitenkään. Jos vaikuttaa positiivisesti niin sit varataan leikkausaika.

 

Ihan ku tässä ei ois ollu mietittävää tarpeeks jo muutenkin, niitten perus raha- ja ajankäyttöhuolien lisäks kun saa murehtia jatkuvasti tosta likasta, vahva epäilys kun on tarkkaavaisuushäiriöstä höystettynä uhmakkuushäiriöllä, mut ei tutkita kun vasta ens syksynä. 

Sen lisäks himppasen on pyöriny mielessä parin viikon takanen puhelinsoitto joka käynnisti miulla viikon mittasen kuvotuksen ja ahdistuksen. Poliisista soittivat ja kyselivät exästä, on kuulemma sekaantunu lapsiin. Lupasin lähteä todistajaks asiaan. Miun aikanahan tämmöstä ei tapahtunu, mut nyt jälkeenpäin ku mietin ni olihan se tosi manipuloiva ja jopa narsistinen ihminen minua kohtaan, nyt vasta sen itekki uskallan myöntää. Lähden siis oikeuteen kertomaan miten hyvä se ihminen on puhumaan muita puolelleen ja lyttäämään muiden omia mielipiteitä.

Onneks pahin ahdistus on menossa jo ohitte, alkuunhan mie näin painajaisia tosta ihmisestä ja minuu oksetti oikein toden teolla. Yks ilta koiran kanssa kävellessä vaan tuli sellanen mielentila et miehän voitan tän kaiken paskan vielä ja nousen tän yläpuolelle. 

 

Nonnih, ajatus katkes, paljon ois tarinaa kun vaan sais ajatukset sen verran kasaan et pystyis keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Nyt lähden metsästämään koiraporttia.